Olen nyt melkein vuoden värjännyt hiuksiani hennalla. Käytän
S-kaupoista saatavaa Satva-hennaa. Se on täysin luonnontuote, eikä siihen ole
lisätty ylimääräisiä aineita. En myöskään itse lisää hennaan mitään
ylimääräistä, kuten sitruunaa tai teetä, kuten olen kuullut joidenkin tekevän.
Se että hennaa sanotaan myrkylliseksi tai haitallisesti, johtuu tietojeni
mukaan kemikaaleista, jota osaan hennoista lisätään värin parantamiseksi.
Minulle ei Satva-hennasta tullut koskaan mitään ongelmia, eikä
pikkusiskollenikaan, joka on samalla tuotteella värjännyt hiuksiaan jo noin
kolme vuotta.
Itselläni on luonnollisesti vaalea tukka, jossa hieman
punapigmenttiä (ei näkyvää), joten minulla henna toimii hyvin ja lopputulos on
loistavan oranssinpunainen. Henna ei kuitenkaan toimi kaikilla ja varsinkin
tummatukkaisilla olen kuullut, että väri ei näy ollenkaan tai kuluu nopeasti
pois. Hennavärin lopputulos myös saattaa vaihdella paljonkin siitä, millaiseen
hiukseen sitä laittaa. Itselläni oli melko käsitellyt hiukset kun värjäsin
ensimmäistä kertaa hennalla (vaalennusta ja värjäystä), mutta en ole huomannut
eroa sen ja luonnollisen hiuksen värjääntymisessä.
Ensimmäisen kerran, kun värjäsin hiukseni hennalla, väri
haalistui kuitenkin melko nopeasti. Tämä on käsittääkseni luonnollista, koska
henna ei tee tasaista väriä, vaan tummenee joka kerta kun siihen laittaa uuden
kerroksen päälle. Ensimmäisen kerran jälkeen aloin värjätä uudestaan vain
juuriani, joten nyt minulla on aika kiva liukuvärjäys. Pelkän juurikasvun
värjääminen itse voisi olla melko haastavaa, mutta onneksi äitini on suostunut värjäämään
hiukseni tähän mennessä. J
Värjäysoperaation jälkeen pään ympärille kiedotaan kelmu, jolloin näyttää kummalliselta
avaruusoliolta tai peikolta…
Yleensä värjään juuret noin kahden viikon välein, koska
vaalea juurikasvu näkyy todella nopeasti punaisessa tukassa. Pidän hennaa
päässä noin tunnin, vähän sen mukaan miltä tuntuu. Hennapaketin ohjeissa lukee,
että väri vaikuttaa hiuksissa korkeintaan kolme tuntia, joten sitä enempää ei
oikeastaan ole tarpeen töhnää päässä pitää. Pesen hiukset normaalisti
shampoolla ja laitan myös aina hoitoainetta.
Minulla on normaalisti melko suorat hiukset. Tällä kertaa
halusin kokeilla hennavärjäyksen ohessa uutta kiharrustekniikkaa, jonka olin
löytänyt netistä. Tekniikka vaikutti kiinnostavalta, koska siinä hiuksiin ei
kuivu natturoiden tai lettien rajoja ja hiukset kuivatetaan ylöspäin niin, että
se antaa volyymiä. Lisäksi ”kihartumiskampaus” näyttää yllättävän hienolta,
eikä paina päätä nukkuessa. Yleensä siis kiharran kosteat hiukset yön yli
kiinnitettyinä, jolloin ne kuivuvat kiharoiksi, koska en usein tykkää käyttää
kuumia rautoja. Tällä menetelmällä lyhyestä tukastani tuli melkoinen
kiharapehko, joten ehkä jatkan menetelmän soveltamista.
Jos jotain jäi askarruttamaan niin vastaan mielelläni
kysymyksiin jos osaan. Tässä pari linkkiä youtube-videoihin, joissa lisää
tuosta käyttämästäni kiharrusmenetelmästä.
T. Elina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti